Mihin pelimaksuja käytetään?

Kuten ehkä olette huomanneet, keräämme Pew-Pew:n viikkopeleissä maksun kaikilta osallistujilta. Suomessa yhdistysten airsoft-pelit ovat perinteisesti olleet pelaajille ilmaisia tai hyvin edullisia. Miksi me sitten päädyimme pelimaksuun? 

Pew-Pew:n tarkoitus on ollut alusta asti kehittää suomalaista airsoft-skeneä eteenpäin, eikä se onnistu ilman rahoitusta. Rakennusmateriaaleja voisi tietysti saada kerättyä lahjoituksina, mutta sekin vie aikaa ja on aina pois vaikkapa talkootyöstä kentällä. Maksuilla saamme toteutettua monia ideoita ja hankintoja, jotka muuten eivät olisi mahdollisia, ja pelit pysyvät myös jatkossa mielenkiintoisina kaikille.

Yhdistyksenä pidämme tietysti kaikista tuloista ja menoista tarkkaa kirjanpitoa kuitteineen. Kaikki rahat tullaan käyttämään toiminnan pyörittämiseen ja ne palautuvat varmasti jollain tavalla takaisin harrastajille, emmekä aio kerätä voittoa. Kauden päätteeksi teemme tarkan talousanalyysin ja jakamaan siitä myös tietoa teille. Emme kuitenkaan lupaa powerpointtia aiheesta.

Tähän mennessä kerätyllä rahalla on katettu mm. Gonalan pelialueen kunnostukseen käytettyä materiaalia, sekä grillattavaa talkoisiin. Lisäksi teimme myös suuremman hankinnan ja tilasimme Specna Armsin EDGE -vuokrapyssyt. Tähän asti pelinjärjestäjämme ovat antaneet omia henkilökohtaisia aseitaan vuokrakäyttöön. Hankinnat tehdään aivan listahinnoilla, kuten normaalit harrastajat. Toivottavasti tulevaisuudessa saamme houkuteltua yhteistyökumppaneita mukaan, jotta saataisiin airsoftin kunnon hyvää jaettua suuremmalle yleisölle.

Avaamme näitä uusia aseita tarkemmin tulevissa postauksissa, mutta ajatuksena on tarjota myös uusille harrastajille mahdollisuus lainata pelivälineitä joilla konkaritkin pelaavat. Kyseiset aseet tullaan tuunaamaan Ratashaan toimesta moderneilla metodeilla. Aseet tulevat heinäkuun aikana vuokrakäyttöön!

Lopuksi vielä valtava kiitos kaikille talkoolaisille ja peleissä käyneille! Ilman teitä tämäkään toiminta ei olisi mahdollista. Kiitos kun autatte meitä tuomaan parasta mahdollista pelaajille!

Talkoissa saa maan mainiota grillisafkaa sekä Colaa että Pepsiä!